Hakukoneoptimointi. Laadukas Sivusto ja Verkkokauppa.

Aloita myyntikauteen valmistautuminen hyvissä ajoin

Julkaistu 20.10.2016

Joulun lähestyessä etenkin moni kuluttajatuotteita myyvä verkkokauppias alkaa virittelemään mainontaa valmiiksi myyntikautta varten. Olipa yrityksesi myyntikausi sitten jouluna tai juhannuksena, tulee onnistuneessa kausimyynnissä muistaa muutama perusasia.

1. Kausimyynti ja trendit

Myyntikauden alkuun kannattaa valmistautua ajoissa.

Kuluttajille suunnattujen tavaroiden verkkomyynnissä on hyvin harvinaista, että sama tuote myy kaudesta ja vuodesta toiseen. Tuotteiden valmistajat parantelevat ja muokkaavat tuotteitaan kuluttajien makua ja tarpeita vastaaviksi, välillä hyvinkin ripeää tahtia. Tästä syystä onkin syytä varmistaa, että myyntikauden alkaessa verkkokaupallasi on tarjottavana uusia tuotteita ja uusia ideoita. Näin toimimalla varmistat, että sinulla on tarjottavaa myös kauden uutuuksia etsiville.

Myös palveluiden tarjoajat voivat tehostaa kysyntää kauteen liittyvillä elementeillä. Jos esimerkiksi vuokraat mökkiä Lapista hiihtolomaviikoksi – kannattaa pyrkiä ylläpitämään mielikuvaa lumesta ja hyvistä hiihtomahdollisuuksista – tämän voit tehdä helposti valokuvilla ja säännöllisesti tehtävillä tiedotteilla.

2. Saatavuus

Toimitusvarmuus ja saatavuus korostuvat tiettyyn ajankohtaan tähtäävässä kausimyynnissä. Etenkin jouluna kuluttajat haluavat tilaamansa tuotteet tiettyyn päivään mennessä. Toimitusten viivästymiset voivatkin aiheuttaa kauppojen peruuntumista, sekä johtaa tilanteeseen jossa asiakas ei enää asioi verkkokaupassasi, koska kautena saatu ostokokemus oli pettymys. Pitämällä omaa varastoa ja tarjoamalla monipuolisia toimitustapoja voitkin varmistaa, että tuotteiden saatavuus pysyy hyvänä, vaikka kysyntä olisi vilkasta.

Palveluissa tilanne on hieman toinen. Kun varauskirjat ovat kauden osalta täynnä, voidaan esimerkiksi hakukone- ja Facebook-mainonta laittaa pauselle – jolloin kauteen liittyvät kulut eivät kasva. Parhaassa tapauksessa kauteen liittyvät varaukset saadaan kerättyä jo paria kuukautta etukäteen, jolloin myös mainonnan kulut voidaan jakaa useammalle kuukaudelle. Palveluiden osalta kannattaa kuitenkin varautua peruutuksiin. Äkisti tulevien peruutusten varalle onkin syytä olla suunnitelma. Monelle esimerkiksi Facebookin-tilapäivitykset (maksettuine tehostuksineen) ovat osoittautuneet varsin kustannustehokkaaksi tavaksi peruutusaikojen myynnissä.

3. Hinnat ja alennuskoodit

Kilpailukykyiset hinnat tai alennuskoodin tuoma etu tekevät tuotevalikoimastasi kiinnostavan oloisen, etenkin jos asiakkaalla on mahdollisuus vertailla hintoja eri toimijoiden välillä. Mikäli haluat pärjätä asiakkaiden suorittamassa hintavertailussa, kannattaa sinun tutkia kilpailijoiden toimia myös myyntikauden aikana. Seuraa esimerkiksi elävätkö kilpailijoiden tarjoustuotteiden hinnat kauden aikana – näin toimimalla varmistat ettet ali- tai ylihinnoittele tuotevalikoimaasi.

Tiettyyn ajankohtaan osuva myyntikausi tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden eri liikenteen lähteiden testaamiseen. Voit julkaista esimerkiksi kaksi alennuskoodia – toisen esimerkiksi Facebookissa ja toisen uutiskirjeessä. Tämän jälkeen voit seurata alennuskoodien lunastuskertoja, ja katsoa kumpi koodi tuotti enemmän kauppaa.

4. Ole ajoissa liikkeellä

Kauden lähestyessä myyjän kannattaa olla aikaisin liikkeellä. Voit herätellä ostajapuolta lähestyvään kauteen esimerkiksi uutiskirjeiden tai SoMe-päivitysten (ja mainonnan avulla). Kun olet saanut täyden varmuuden tuotteidesi toimitusvarmuudesta, voit lähettää ensimmäiset tarjoukset asiakkaillesi. Myyjän kannalta on aina parempi, jos kausimyyntiin liittyvät kaupat saadaan tehtyä mahdollisimman ajoissa. Näin varasto saadaan liikkeelle hyvissä ajoin ja mainonnan tuomat kulut voidaan jakaa pidemmälle ajalle. Älä siis myöhästy aloituksesta.

5. Älä jättäydy yhden kanavan varaan

Etenkin kuluttajakaupassa asiakkaita kannattaa pyrkiä tavoittamaan mahdollisimman monen kanavan kautta. Esimerkiksi yrityksesi Facebook-sivua ja sähköpostilistaa kannattaa pyrkiä aktivoimaan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Samalla kannattaa myös varmistaa, että Google AdWords ja Facebook-mainonnan budjetit ovat kunnossa. Usein myyntikauteen kannattaa varata hieman tavallista suurempi mainosbudjetti, jottei näkyvyys jää kilpailijoiden jalkoihin.

Monesti kausimyynnin vauhdittaminen onnistuu parhaiten juuri verkkomainonnalla, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa tehtävän kampanjoinnin avulla. Mikäli sivuston hakukonenäkyvyyttä halutaan parantaa orgaanisen haun puolella, tulisi sivuston hakukoneoptimointi aloittaa hyvissä ajoin ennen kauden alkua, jotta optimointitoimet ehtivät nostaa sivuston näkyvyyttä ennen myyntipiikin päättymistä.

Lue muita kirjoituksia aiheesta