Hakukoneoptimointi. Laadukas Sivusto ja Verkkokauppa.

Wordpressin nopeuttaminen

Wordpress-julkaisujärjestelmä on jo useamman vuoden ajan ollut yksi käytetyimmistä julkaisujärjestelmistä. Moni sivuston ylläpitäjä päätyykin käyttämään juuri Wordpressiä, järjestelmän tunnettavuuden ja laajennettavuuden vuoksi. Toistuvien tietoturvapäivitysten lisäksi Wordpress-sivuston ylläpitäjälle saattaa aiheuttaa päänvaivaa myös sivuston hitaus, joka voi vaikeuttaa esimerkiksi sivuston hakukoneoptimointia. Kokosimme tähän artikkeliin muutamia yleisimpiä asioita, joiden avulla voit päätellä mistä Wordpress-sivustosi hitaus voi johtua.

Miksi Wordpess on toisinaan hidas?

Koska Wordpress on käytännössä tietokantapohjainen hallintasivusto, johon liitetään sivupohja (julkisena näkyvä sivusto) ja tarvittavat lisäosat, saattaa todellinen syy sivuston hitauteen löytyäkin Wordpressiin asennetuista sivupohjista ja lisäosista – eikä niinkään itse julkaisujärjestelmästä. Tästä syystä onkin tärkeää selvittää lisäosa tai sivuston elementti nostaa sivuston latausaikoja.

Wordpress sivuston nopeuttaminen vaatii osaamista

Selvitä johtuuko hitaus palvelimesta vai Wordpressistä

Wordpressin hitautta voi ryhtyä selvittämään esimerkiksi seuraavien (maksuttomien) työkalujen avulla:

Webpagetest.org
Osoitteesta: www.webpagetest.org löytyvän työkalun avulla näet varsin yksityiskohtaista tietoa sivustosi latautumisesta. Työkalun avulla näet esimerkiksi paljonko Wordpressiin asennetut lisäosat tuovat latausaikaa, ja kauanko käyttämälläsi palvelimella kestää vastata ensimmäiseen esitettyyn kutsuun.

Googlen Search Console
Search Consolen indeksointitilastojen avualla näet, kauanko Googlen hakuroboteilla on kestänyt yksittäisten alasivujen lataamisessa. Tyypillisellä yrityssivustolla Search Consolen ilmoittaman latausajan tulisi olla maksimissaan 400-600 millisekunnin välillä. Vaikka Search Console tarjoaa käyttöösi hieman yksipuolisen tilaston, kertoo esitettävä tilasto kuitenkin sen, miten sivustosi latausajat ovat kehittyneet pitkällä aikavälillä.

Mikäli palvelimen vastausajat (TTFB / Time-To-First-Byte) eivät ole erityisen pitkiä (alle 1 sekunti), saattaa syy sivuston hitauteen lyötyä verkkosivun sisällöstä tai julkaisujärjestelmästä. Ennen sivuston siirtoa toiselle palvelimelle, kannattaakin kokeilla alla mainittuja vinkkejä. Osa alla mainituista muutoksista vaatii teknistä osaamista, joten kyseiset muutokset on hyvä jättää esimerkiksi sivustosi ylläpitäjän tehtäväksi.

Helpot keinot Wordpress-sivuston nopeuttamiseen

1. Yksi helpoimmista tavoista sivuston latausaikojen nopeuttamiseen on käydä läpi sivustolla käytettävät kuvat. Varmista, että julkisella sivustolla käytettävät kuvat (yleiskuvat, sivuston grafiikat ja sisällön joukossa olevat kuvat) on muokattu sopivaan kokoisiksi. Suurikokoisten kuvien käyttäminen tekee sivustosta väistämättäkin hitaan.

2. Varmista ettei Wordpressiin ole asennettu tarpeettomia lisäosia. Wordpressiin asennetut lisäosat on hyvä käydä läpi ja varmistaa, ettei sivustolle ole jäänyt tarpeettomia lisäosia. Tarpeettomasti latautuvat lisäosat nostavat aina latausaikoja.

Enemmän osaamista vaativat keinot

3. Wordpressiin asennetun sivupohjan tekemien JavaScript- ja CSS-kutsujen määrään ja tarpeellisuuteen on myös hyvä kiinnittää huomiota. Nyrkkisääntönä tulisi olla, että sivuston yksittäinen alasivu lataisi ainoastaan tarvitsemansa JavaScript- ja CSS-resurssit; eli sivuston jokaisella alasivulla ei tulisi automaattisesti ladata kaikkia sivuston tarvitsemia resursseja. Valitettavasti asennetun sivupohjan muokkaaminen voi osoittautua suunniteltua työläämmäksi. Tästä syystä monen Wordpress-sivupohjan kohdalla, onkin helpompaa siirtyä käyttämään paremmin rakennettua sivupohjaa, kuin alkaa itse korjaamaan aiemmin käytössä ollutta pohjaa.

4. Sivuston tietokannan optimointi
Perusasetuksilla käytettävä Wordpress-julkaisujärjestelmä, tekee julkaisemistasi artikkeleista eräänlaisen varmuuskopion automaattisesti – kopio (revision) tehdään aina kun muokkaat jo julkaisemaasi artikkelia. Koska nämä kopiot tallentuvat tietokantaan, kasvattavat ne ajan myötä myös sivustosi tietokannan kokoa – joka osiltaan myös hidastaa sivuston toimintaa. Tästä syystä monet Wordpress-käyttäjät ovat kytkeneet kyseisen ”varmuuskopioinnin” kokonaan pois tai rajoittaneet tallennettavien kopioiden määrää.

Wordpressin käyttämän tietokannan optimointiin on saatavilla erillisiä lisäosia (esim. WP-optimize -niminen lisäosa). Kyseisten lisäosien avulla pääset eroon esimerkiksi edellä mainituista kopioista.

5. Välimuistin hyödyntäminen
Wordpressiin on mahdollista asentaa myös lisäosia, jotka pienentävät palvelimen kuormaa tallentamalla tekemäsi julkaisut staattisina tiedostoina. Välimuistia (Cache) hyödyntävien lisäosien ideana on vähentää tietokantaan kohdistuvien kyselyiden määrää, joka osiltaan nopeuttaa sivuston latautumista.

6. Palvelimelle asennettavien lisäosien käyttö
Julkaisujärjestelmän lisäksi myös palvelimelle on mahdollista asentaa erilaisia lisäosia, jotka nopeuttavat sivuston latautumista. Yksi yleisimmistä lisäosista on Googlen tarjoama PageSpeed module. Kyseisen lisäosan käytöstä kannattaa aina keskustella palvelimen ylläpitäjän kanssa, sillä sen asennus vaatii aina omaa osaamistaan.