Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

YLEISET TOIMITUSEHDOT (ennen 25.5.2018)

1. SOVELTAMISALA

a) Näitä yleisiä ehtoja sovelletaan kaikkiin Netellon tuotteita koskeviin tarjouksiin, tilauksiin, myyntiin ja muihin soveltuviin asioihin. Ehdoista tulee sitova osa sopimusta, kun asiakkaalla on ollut mahdollisuus tutustua niihin ennen sopimuksen tekemistä ja asiakas on ilmaissut hyväksyvänsä ne.
b) Netellolla on oikeus muuttaa näitä ehtoja, jos tarve niin vaatii. Muutokset tulevat voimaan 30 päivän kuluessa siitä, kun Netello on ilmoittanut asiakkaalle ehtojen uuden sisällön, ellei asiakas ole tässä ajassa kirjallisesti ilmoittanut vastustavansa uusia ehtoja.
c) Niiltä osin, kuin ei näissä ehdoissa tai sopimuksessa ole erikseen muuta sovittu, sovelletaan mahdollisuuksien mukaan IT-2015 YSE sopimusehtoja.
d) Netellon asiakkaan käyttöön luovuttamat asiakirjat, ohjelmistot ja muu digitaalisessa tai kirjallisessa muodossa oleva aineisto on Netellon omaisuutta, ja asiakkaalle on luovutettu sopimuksen mukainen käyttöoikeus. Asiakkaalla ei ole oikeutta ilman Netellon kirjallista lupaa kopioida tai luovuttaa näitä kolmannelle osapuolelle ellei Suomen lainsäädännössä toisin säädetä.
e) Netellolla on oikeus laadun takeeksi sijoittaa oma brandimerkkinsä (Netello.com logo) kaikkiin valmistamiinsa tuotteisiin. Mikäli asiakas ei jostakin syystä halua brandimerkkiä johonkin tilaamaansa tuotteeseen, tulee asiakkaan sopia asiasta jo tilausvaiheessa.

2. VOIMASSAOLO

a) Sopimus syntyy ja tulee voimaan, kun asiakas allekirjoittaa sopimuksen, maksaa suorituksen palvelusta, ottaa palvelun käyttöön, tekee tilausvahvistuksen taikka Netello hyväksyy asiakkaan muulla tavalla tekemän tilauksen. Näistä aikaisin ajankohta määrittää sopimuksen syntymisajankohdan. Sovitut toistuvat veloitukset alkavat sopimuksen solmimishetkestä. Netellolla varaa oikeuden kieltäytyä solmimasta sopimusta, mikäli sillä on aihetta olettaa asiakkaan rikkovan näitä toimitusehtoja.
b) Sopimus ei pääty automaattisesti, vaan irtisanovan sopijapuolen on kirjallisesti ilmoitettava toiselle sopijapuolelle irtisanomisesta näissä ehdoissa määritellyllä tavalla, tai sillä on oltava juridinen syy purkautumiselle, jotta se päättyisi.

3. NETELLON VASTUU

a) Netellon vastuu tarjoamiensa tuotteiden ja palveluiden virheettömyydestä rajoittuu velvollisuuteen virheen korjaamisesta kohtuullisessa ajassa siitä, kun asiakas on ilmoittanut virheestä Netellolle. Vikailmoitus tulee tehdä kirjallisesti osoitteeseen helpdesk@netello.fi. Virheenä ei pidetä asiakkaan tietokonelaitteistossa tai -ohjelmissa esiintyviä virheitä, eikä puhelin- tai internetyhteydessä tahi sähkönsyötössä esiintyviä tai muitakaan Netellosta riippumattomia virheitä. Netellolla on oikeus tuottaa palvelunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Netello voi myös erikseen ilmoittamansa huoltoikkunan aikana suorittaa tarpeellisia päivitys- ja huoltotoimenpiteitä, joiden aikana palveluiden toimintaa ei voida taata. Netellolla on oikeus veloittaa asiakkaalta aiheettoman vikailmoituksen tai Netellosta riippumattoman syyn aiheuttaman vikatilanteen vikailmoituksen käsittelyyn ja selvittelyyn käytetty aika hinnastonsa mukaisesti.
b) Netello ei vastaa asiakkaan tunnusten tai salasanojen katoamisesta aiheutuvista vahingoista, mikäli katoaminen ei johdu Netellon vastuulla olevasta syystä. Netello ei vastaa välillisistä eikä ylivoimaisesta esteestä johtuvista vahingoista.
c) Netello ei vastaa muiden Netellon asiakkaiden tai internetin käyttäjien asiakkaalle lähettämien tietojen sisällöstä eikä heidän mahdollisesti aiheuttamastaan haitasta.
d) Netellolla on oikeus muuttaa palveluidensa ja tuotteittensa sisältöä ja hinnoittelua. Mikäli määräajaksi solmitussa sopimuksessa on määritelty sopimushinta, sovelletaan sopimushintaa kuitenkin koko sopimuksen määräaika. Merkittävistä muutoksista Netello ilmoittaa asiakkaalle etukäteen. Netello ei vastaa muutoksista asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista.

4. ASIAKKAAN VASTUU

a) Asiakkaalla ei ole oikeutta luovuttaa Netellolta hankkimaansa palvelua tai tuotetta kolmannelle osapuolelle ilman Netellon kirjallista lupaa. Mikäli kirjallinen lupa on saatu, vastaa asiakas edelleen sopimuksen mukaisista velvoitteistaan, kuten maksusuorituksista.
b) Asiakas ei saa käyttää Netellon tuotteita tai palveluita tavalla, joka on ristiriidassa voimassaolevien lakien, viranomaismääräysten tai hyvien tapojen kanssa.
c) Asiakas vastaa toiminnastaan mahdollisesti aiheutuvista häiriöistä ja vahingoista Netellolle ja/tai kolmansille osapuolille.
d) Asiakas toimittaa tilaamiensa palveluiden tai tuotteiden toteuttamista varten tarvittavat materiaalit, kuten kuvat ja tekstit, sovitussa aikataulussa Netellolle valmiissa, digitaalisessa muodossa. Mikäli materiaalin toimittamiselle ei ole sovittu aikataulua, sitoutuu asiakas toimittamaan materiaalit seitsemän (7) päivän kuluessa sopimuksen solmimisesta. Asiakas vastaa siitä, että materiaali on virheetöntä ja viruksetonta, sekä Netellon mediamääritysten mukaista. Mikäli asiakas toimittaa materiaalin muussa muodossa, on Netellolla oikeus veloittaa asiakkaalta hinnaston mukaiset lisämaksut materiaalin käsittelystä. Mikäli asiakas ei toimita materiaalia sovitussa aikataulussa, on Netellolla oikeus veloittaa asiakkaalta sovittu toimitushinta ennakkomaksuna. Netellolla on myös oikeus veloittaa asiakkaalta sopimuksessa sovitut maksut, mikäli toimitus viivästyy asiakkaasta johtuvasta syystä.
e) Asiakas on velvollinen suorittamaan Netellon veloittamat maksut viimeistään laskun eräpäivänä. Mikäli asiakas laiminlyö maksusuorituksen hoitamisen eräpäivänä, on Netellolla oikeus veloittaa asiakkaalta koko jäljellä olevan sopimusajan maksusuoritukset kerralla.
f) Asiakas vastaa siitä, että on toimittanut Netellolle paikkansapitävät yhteystiedot. Tiedotteet, laskut ja ilmoitukset katsotaan tulleen asiakkaan tietoon, mikäli ne on lähetetty johonkin asiakkaan ilmoittamista yhteystiedoista, kuten sähköpostiin tai postiosoitteeseen, tai mikäli Netello on julkaissut tiedotteen verkkosivullaan.
g) Asiakas vastaa Netellolle toimittamansa, julkaistavaksi tarkoitetun materiaalin julkaisuoikeuksista, sekä mahdollisista tekijänoikeus- ja muista sen luontoisista maksuista. Mikäli asiakas ohjeistaa Netelloa kopioimaan aineistoa ulkopuolisesta lähteestä, sitoutuu asiakas vastaamaan kopioinnin ja julkaisemisen oikeutuksesta ja kustannuksista täysimääräisesti. Netellolla on oikeus pidättäytyä pornografisen, poliittisen ja uskonnollisen aineiston julkaisemisesta.
h) Asiakas ei saa lähettää itse eikä kolmannen osapuolen välityksellä sähköistä massamainontaa ilman vastaanottajien todistettavaa ennakkohyväksyntää. Sähköistä massamainontaa lähettävä asiakas on velvollinen tallentamaan ennakkohyväksynnät, ja Netellon niin pyytäessä toimitettava Netellolle viipymättä kopio ennakkohyväksynnästä.

5. MAKSUEHDOT

a) Mikäli kirjallisesti ei ole muuta sovittu, on maksuehtona 14 pv netto. Laitetoimituksissa ja laitetoimitusten yhteydessä tehtävän työn maksuehto on 7 pv netto, ellei kirjallisesti ole muuta sovittu. Mikäli Netellon kirjoittamaan laskuun olisi erehdyksessä kirjattu jokin muu maksuehto (poislukien HETI), sovelletaan näiden sopimusehtojen maksuehtoja.
b) Viivästyskorko on 11%. Viivästyneestä maksusuorituksesta lähetetystä huomautuksesta Netellolla on oikeus periä huomautusmaksu.
c) Asiakkaalla on oikeus suorittaa maksuja pitemmältä ajalta etukäteen. Mikäli asiakas on maksanut maksuja etukäteen, on Netellolla tästä huolimatta oikeus muuttaa hinnoitteluaan. Etukäteissuoritukset tulkitaan tällöin uuden hinnaston mukaisesti.
d) Mikäli asiakkaalla on ollut maksuhäiriö, on Netello oikeutettu veloittamaan etukäteissuorituksena 50% toimitushinnasta.
e) Netellolla on oikeus veloittaa kohtuullinen laskutuslisä.

6. SOPIMUKSEN PÄÄTTYMINEN

a) Netellolla on oikeus purkaa sopimus, mikäli asiakas rikkoo näitä sopimusehtoja, lakia tai hyviä tapoja.
b) Asiakkaalla ei ole sopimuksen päättyessä oikeutta hyvitykseen jo maksamistaan suorituksista, mikäli ei ole maksanut toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen maksusuorituksia etukäteen yli kuukauden ajalta. Maksun palauttamisesta Netellolla on oikeus veloittaa kohtuullinen käsittelykorvaus.
c) Sopijapuolilla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus kirjallisella ilmoituksella toiselle sopijapuolelle. Kun toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella laskutuskaudeksi on sovittu kolme kuukautta tai lyhyempi aika, päättyy sen tuotteen sopimus irtisanomisen tiedoksisaamisesta yhden kuukauden kuluttua. Kun toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella laskutuskaudeksi on sovittu neljä kuukautta tai enemmän, tulee irtisanominen tehdä vähintään kolme kuukautta ennen laskutuskauden päättymistä, ja sopimus päättyy tällöin sen laskutuskauden lopussa.

d) Määräajaksi tehdyn sopimuksen päättyminen kesken sopimuskautta ei vapauta asiakasta sopimuskaudeksi sovituista maksusuorituksista.
e) Mikäli kumpikaan osapuoli ei ole ennen määräaikaisen sopimuksen päättymistä ilmoittanut toiselle osapuolelle kirjallisesti haluavansa sopimuksen päättyvän, katsotaan sopimuksen jatkuvan toistaiseksi.
f) Asiakas on velvollinen lopettamaan Netellolta tilatun tuotteen tai palvelun käytön välittömästi sopimuksen päätyttyä. Mikäli asiakas kuitenkin jatkaa tuotteen/palvelun käyttöä sopimuksen päätyttyä, on asiakas velvollinen suorittamaan käytöstä hinnaston mukaiset maksut, ja Netellolla on oikeus tällöin tulkita asiakkaan jatkavan sopimusta toistaiseksi.
g) Mikäli Netello muuttaa toimitusehtojen puitteissa hintojaan tai näitä ehtoja, on asiakkaalla oikeus 30 päivän kuluessa ilmoittaa Netellolle vastustavansa uusia hintoja tai ehtoja. Netellolla on tällöin oikeus purkaa sopimus.

7. ERIMIELISYYDET

a) Asiakkaan ja Netellon väliset erimielisyydet ja riidat pyritään ratkaisemaan keskinäisellä neuvottelulla.
b) Mikäli neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, ratkaistaan riidat Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

NETELLO/YLSE/20180104/JS

Muutoshistoria: korjattu 9.4.2015 ”Turun käräjäoikeudessa” nykyiseen muotoon ”Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.”

×