Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Maalausliike Värisuora

Maalausliike Värisuora on Etelä-Suomen alueella toimiva puutalojen maalauksiin erikoistunut yritys, joka on perustettu vuonna 2019.

”Liikevaihtomme on nelinkertaistunut ensimmäisestä vuodesta ja sivuston kävijämäärät sekä yhteydenotot ovat moninkertaistuneet. […] On hienoa, ettei tarvitse itse huolehtia näistä asioista vaan hommat hoituvat Netellon päässä. Olemme aina saaneet sen, mitä meille on luvattu.”

Matias Paukkeri – Maalausliike Värisuora

Maalausliike Värisuora nettisivut

Suosituksen kautta yhteistyöhön

Matias Paukkeri keskusteli vuonna 2020 tuttavansa kanssa, joka mainitsi, että hänen yrityksensä on ostanut nettisivut ja hakukoneoptimoinnin palvelun Netellolta. Paukkeri oli itsekin pohtinut, että myös Maalausliike Värisuora kaipaisi lisää näkyvyyttä verkossa.

“Luotin suositukseen enkä edes kysynyt palvelua muualta, vaan soitin suoraan Tero-Pekka Laaksolle. Tiesin, että hakukoneoptimoinnin avulla voisimme saada sivustollemme lisää kävijöitä”, Paukkeri sanoo.

Hakukoneoptimointi ja Google-mainonta aloitettiin vanhalle sivustolle, mutta tekstisisältöjä paranneltiin, jotta näkyvyys saataisiin maksimoitua.

Nettisivut uusiksi

Maalausliike Värisuoralla oli itse tehdyt nettisivut, jotka oli julkaistu yrityksen perustamisvuonna 2019. Lopulta myös ne päätettiin uudistaa Netellon kautta.

“Vanhoilla sivuilla alkoi olla sen verran tavaraa, että ne toimivat hitaasti. Muutenkin ne olivat kömpelöt ja siellä pystyi tekemään muutoksia vain rajallisesti.”

Uusi, Netellon WordPress-pohjalle tekemä sivusto, julkaistiin keväällä 2023.

“Oli kätevää, että saimme kaikki palvelut Netellon kautta. Uudet, nopeammat sivut auttoivat merkittävästi näkyvyyden parantamisessa.”

Paukkeri oli tyytyväinen heti, kun hän näki uudet nettisivut ensimmäisen kerran.

“Sivut ovat visuaalisesti hienot ja nopeat. Lisäksi ne on helppokäyttöiset. Sisällöltään sivusto pysyi lähestulkoon ennallaan, mutta nyt ne ovat paremmalla pohjalla. Olemme saaneet sivustosta hyvää palautetta”, hän kiittelee.

Liikevaihto nelinkertaistunut

Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon.

“Liikevaihtomme on nelinkertaistunut ensimmäisestä vuodesta ja sivuston kävijämäärät sekä yhteydenotot ovat moninkertaistuneet. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä”, Paukkeri iloitsee.

Hän painottaa, että verkkonäkyvyys on heidän alallaan ehdottoman tärkeää.

“Ei nykyään pärjää, jos nettisivut eivät ole toimivat. Kaikki etsivät maalauksia ja yrityksiä netistä, joten siellä täytyy näkyä.”

Hakukoneoptimoinnin avulla Maalausliike Värisuoralle tärkeät hakusanat ovat kivunneet Googlen hakutuloksissa ensimmäisellä sivulle ja jopa ensimmäisille sijoille.

“Hakukoneoptimointi on itselleni sen verran tuttua, että tiesin, että sitä pitäisi tehdä. Mutta emme olisi itse osanneet tai ehtineet sitä tehdä.”

Helppous yhteistyön keskiössä

Paukkeri sanoo, että hän arvostaa yhteistyössä Netellon kanssa eniten helppoutta.

“On hienoa, ettei tarvitse itse huolehtia näistä asioista vaan hommat hoituvat Netellon päässä. Olemme aina saaneet sen, mitä meille on luvattu.”

Hän kiittelee Netelloa myös siitä, että on saanut kaikki palvelut samalta luukulta.

“On tärkeää, että luotettava kumppani hoitaa kaiken eikä itse tarvitse tehdä mitään. Kesät ovat meillä niin kiireisiä, että emme edes ehtisi perehtyä näihin asioihin.”

Paukkeri saa kuukausittain sähköpostiinsa hakukoneoptimoinnin ja -mainonnan raportin, jotta voi seurata tuloksia.

“Lisäksi olemme käyneet asiantuntijan kanssa raporttia läpi, jotta pääsen vielä paremmin kartalle. Olen aina saanut vastauksia, jos on ollut kysyttävää ja yhteistyö on toiminut erittäin hyvin”, Paukkeri summaa.

Maalausliike Värisuora

Maalausliike Värisuora on erikoistunut puutalojen ulko- ja huoltomaalauksiin. Palvelu on tarkoitettu yksityisille, rakennusliikkeille, taloyhtiöille sekä rakennuttajille Etelä-Suomessa.

Tutustu »

Tavoitteleeko yrityksesi lisää asiakkaita ja yhteydenottoja?

Keskustele asiantuntijan kanssa

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

05:23