Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Lepolan Puusepät

Yli 60 vuotta täyspuisia ikkunoita ja ovia arvokohteisiin valmistanut perheyritys on tehnyt Netellon kanssa yhteistyötä vuodesta 2017. Vuosien varrella on tehty paljon, ja nyt tilanne on erinomainen: yrityksellä on sivusto, joka tuo juuri oikeanlaisia yhteydenottoja.

”Sivustolta tulee nykyään sellaisia tarjouspyyntöjä ja yhteydenottoja, joihin meillä ei ole ollut aiemmin kontaktipintaa. Tahot, jotka ovat kyselleet, ovat olleet meille relevantteja. Olemme saaneet yhteydenottoja muun muassa tuntemattomilta rakennusliikkeiltä aivan toiselta puolelta Suomea.”

Tarja Lepola
Lepolan Puusepät Oy

Netellon asiakasreferenssi Lepolan puusepät

Vanhat sivut eivät enää palvelleet

Lepolan Puusepät on Tarja Lepolan isoisän vuonna 1963 perustama puusepänliike, joka on erikoistunut korkealuokkaisiin, mittatilauksena valmistettuihin puuikkunoihin ja -oviin. Tänä päivänä 10 hengen tiimi toimittaa tuotteitaan pääasiassa arvokohteisiin.

Yhteistyö Netellon kanssa alkoi vuonna 2017 tarpeesta uudistaa vanhentuneet nettisivut.

”Oli aika päivittää nettisivut ja etsittiin siihen toteuttajaa, sillä vanha sivustomme oli auttamatta vanhanaikainen. Netellon referenssit olivat niin sivustototeutusten kuin hakukoneoptimoinninkin osalta vakuuttavat”, Tarja Lepola muistelee.

Koronavuosien aikana yrityksessä tunnistettiin jälleen tarve sivustouudistukselle, ja jälleen Netello valikoitui toteuttajaksi. Tällä kertaa painopisteenä oli erityisesti se, miten sivusto saataisiin tavoittamaan kuluttaja-asiakkaiden sijasta juuri oikeanlainen kohderyhmä: rakennusliikkeet, kiinteistönomistajat ja muut ammattiasiakkaat.

Turhat kyselyt vaihtuivat oikeanlaisiin yhteydenottoihin

Uudistuneen sivuston ja hakukoneoptimoinnin ansiosta Lepolan Puusepät ei ainoastaan näy paremmin. Yhteydenotot ovat myös muuttuneet laadullisesti juuri oikean suuntaisiksi.

”Sivustolta tulee nykyään sellaisia tarjouspyyntöjä ja yhteydenottoja, joihin meillä ei ole ollut aiemmin kontaktipintaa. Tahot, jotka ovat kyselleet, ovat olleet meille relevantteja. Olemme saaneet yhteydenottoja muun muassa tuntemattomilta rakennusliikkeiltä aivan toiselta puolelta Suomea”, Tarja Lepola kertoo.

Näkyvyys on tuonut myös uudenlaisia asiakasryhmiä.

”Kiinteistökehittäjät ja -sijoittajat ovat löytäneet meidät ja ottaneet meihin yhteyttä. He haluavat toimitilamuutoksia, uusia sisäänkäyntejä ynnä muuta. Näistä on tullut myös asiakkuuksia.”

Tarja Lepola muistelee tuoretta esimerkkiä siitä, miten sivusto tavoittaa juuri oikeat, erikoisosaamista etsivät asiakkaat:

”Tuossa yhtenä päivänä minulle soitti asiakas, joka etsi parvekeovia ranskalaisiin parvekkeisiin. Mietin, että onhan me niitä kyllä tehty, mutta aika vähän. Asiakas nauroi ja sanoi tietävänsä, ettei näille oikein tekijöitä löydy. Siinä on juuri meidän vahvuutemme: teemme myös harvinaisempia ja erikoisempia ratkaisuja mittatilaustyönä.”

Selkokieltä tekoälyn aikakaudella

Markkinointi ja hakukoneet ovat muuttuneet tekoälyn myötä nopeasti. Lepolan Puusepille on ollut tärkeää, että joku selittää muutokset ymmärrettävästi, ilman ammattitermejä.

”Netello on tehnyt meille tekoälyoptimointia ja pitänyt meidät hyvin ajan tasalla siitä, miten AI vaikuttaa näkyvyyteemme ja markkinointiimme. He ovat auttaneet meitä pysymään kärryillä siitä, miten murrokseen kannattaisi reagoida.”

”Kun keskustelemme, Netellon väki selittää asiat helposti, ymmärrettävästi ja kansankielellä. Itse en näistä asioista kovin hyvin ymmärrä, mutta Netellolla autetaan käytännön esimerkkien kautta ymmärtämään, mitä mikäkin asia tarkoittaa. Tilannekatsauksissa raportit avataan ja selitetään kansantajuisesti.”

”Voin lämpimästi suositella Netelloa yrityksille, jotka ovat kyllästyneet geneerisiin ratkaisuihin ja haluavat sen sijaan jotain, joka on mietitty juuri heitä varten.”

Lepolan Puusepät

Lepolan Puusepät on vuonna 1963 perustettu perheyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja asentaa täyspuisia ikkunoita ja ovia taloyhtiöiden ja rakennusliikkeiden arvokohteisiin pääasiassa Etelä-Suomen alueella. Yritys on erikoistunut museoviranomaisen suojelemiin ja tiukkojen entisöintimääräysten alaisiin kohteisiin.

Tutustu

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

23:40