Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Myyntipäällikön kirje

”Ei saa jäädä tuleen makaamaan!”

Erittäin hyvä asiakkaani käytti tätä kuuluisaa lausetta (sopivilla kirosanoilla ryyditettynä) pian koronakriisin puhjettua. Viittaus tuli kreivin aikaan, koska keskusteluamme edeltäneinä päivinä oli tullut lunta tupaan kohtalaisen paljon hamaan tulevaisuuteen siirtyneiden projektien muodossa. Tietysti myös koko tilanne yleisesti tuntui jokseenkin pelottavalta. Siispä lähitulevaisuus ei juuri sillä hetkellä hohtanut erityisen valoisana, vaikka firmamme tilanne onkin hyvin vakaa ja perhe on pysynyt terveenä.

Tuntemattomasta sotilaasta tuttu kommentti pysäytti syvällä tasolla, kun sitä hetken ihan oikeasti ajattelin. Me kaikki tiedämme, että eteenpäin on mentävä ja tällaisten myräköiden jälkeen vahvat, rohkeat ja kehityskykyiset nousevat entistä vahvempina. Ei liike-elämässä tietenkään kuulu jäädä odottelemaan parempia aikoja toivotaan toivotaan -asenteella – kaikkihan sen tietävät – mutta harvalla on oikeasti rohkeutta lisätä purjepinta-alaa silloin, kun puhuri on kovimmillaan.

Eräs talousasiantuntija kirjoitti hiljattain havaintonsa vallitsevasta tilanteesta suunnilleen näin:

”Päättäjäsegmentit ovat jakautuneet neljään osaan:

  • Lamaantuneet
  • Poteroihin kaivautuneet ja hiekkaa päälleen heittävät.
  • Vanhoihin lääkkeisiin luottavat (näin on aina toimittu ja toimitaan jatkossakin).
  • He, jotka katsovat tulevaisuuteen. ”

Jokainen yritys ja yrittäjä tietysti päättää oman tiensä

Valinta on vapaaehtoinen ja jokaisella päätöksellä seurauksensa.

Kyseinen asiakkaamme (Nestori-Tuote / Jouni ja Janne Sarin) päätti kääntää katseensa tulevaisuuteen. Ensin pysähdyttiin miettimään huolellisesti: mitä nyt oikeasti kannattaa tehdä ja miksi? Sitten laadittiin TIEkartta tulevaisuuteen, jota pitkin nyt kuljemme yhdessä.

On valtavan inspiroivaa työskennellä Jounin, Jannen ja lukuisten muiden sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kerta kaikkiaan suostu lamaantumaan. Tilanne on mikä on, mutta maailma ei ole loppumassa eikä hyvälle perustalle rakennettu bisnes tämän takia mene nurin, jos niin päätetään. Otetaan siis koronapirusta kunnon kaulaote ja panostetaan voimakkaasti parempaan huomiseen.

Kaikki toiminta siirtyy nyt pakostakin todella suurelta osin nettiin. Tästä muutoksesta tulee pysyvä. Joko tämä ymmärretään ja sen mukaan toimitaan tai sitten luovutetaan.

Vastoinkäymiset ja tulevaisuuden haasteet voitetaan aina yhdessä. Haluan kiittää Jounia, Jannea ja monia muita edistyshaluisia tämän hetken pioneereja siitä, miten sitoutuneita olette projekteihimme, ja miten me olemme sparranneet toisiamme rakentaaksemme yhdessä tiimimme kanssa teille voittavan tulevaisuuden!

Ennen kaikkea haluan kuitenkin kiittää siitä, kuinka paljon voimaa minä, koko joukkueemme ja monet muut asiakkaamme ammentavat teidän asenteestanne. Nyt ei todellakaan ole aika jäädä tuleen makaamaan!


Uusimmat blogiartikkelimme

Älykkäämpää hakukoneoptimointia – Näin Netello reagoi tekoälyhakujen kasvuun

Tekoäly- eli AI-haut yleistyvät ja hakukoneisiinkin on tulossa AI:n tekemiä tiivistelmiä. Googlekin testaa AI:n tuomista hakukoneeseensa ja tämä saapunee ehkä jo loppuvuodesta Suomen markkinoille. Myös ChatGPT:n markkinaosuus hauissa on kasvussa.   Tässä artikkelissa käymme läpi, miten Netello ottaa AI-haut huomioon hakukoneoptimoinnissa, miten tekoälyhaut muuttavat hakukoneoptimointia ja millaisia haasteita tuloksien raportoinnissa on tällä hetkellä.  Miten Netellon hakukoneoptimoinnissa […]

Googlessa asiantuntijuus tekee eron – Pelkällä tekoälyllä menetät näkyvyyttä

Hakukoneoptimoinnin (SEO) ja digitaalisen sisällöntuotannon kenttä on muuttunut viime vuosina merkittävästi, erityisesti tekoälyn kehittymisen myötä. Tekoälypohjaiset työkalut, kuten ChatGPT, ovat mullistaneet tapamme luoda sisältöä, mutta samalla ne ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita. Yksi keskeisimmistä näistä haasteista liittyy siihen, miten Google arvioi ja sijoittaa sisältöä hakutuloksissaan. Pelkkä tekoälyllä tuotettu sisältö ei enää riitä – asiantuntijuus on […]

Miksi Netello valitsee ihmiskeskeisen tavan toimia?

Tässä artikkelissa kerron liiketoimintajohtajan näkökulmasta, miksi me Netellossa valitsemme ihmiskeskeisen lähestymistavan hakukoneoptimointiin ja kaikkiin muihinkin palveluihimme – ja miksi se ei suinkaan tarkoita modernin teknologian hylkäämistä. Viimeisen parin vuoden aikana markkinoille on tullut trendi, joka on monille hyvinkin tuttu: tekoäly ja siihen pohjautuvat digitaalisen markkinoinnin, kuten hakukoneoptimoinnin eli SEOn palvelut. Vaikka teknologia kehittyy huimaa vauhtia […]

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

08:59