Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Maketek

Maketek Oy on Tampereella toimiva konepajateollisuuden yritys, joka toimittaa, asentaa ja huoltaa metallintyöstökoneita. Yritys on perustettu vuonna 1993.

“Meillä on nyt erittäin hyvä tilanne. Asiakkaamme löytävät meidät Googlen kautta. Olemme Googlen ykkössivulla meille tärkeimmillä sanoilla.”

Heli Tavasti – Maketek Oy

Työstökonemyynti

Helppoutta ja luontevuutta

Maketek Oy on ollut Netellon asiakas vuodesta 2018 asti. Yrityksen markkinoinnista vastaava Heli Tavasti kertoo, että yhteistyö on toiminut hyvin alusta asti.

“Nettisivujemme hakukonenäkyvyys oli huonolla mallilla ja tiesin, mikä oli pielessä. Koin, että Google-näkyvyys on meille ihan ykkösjuttu ja lähdin etsimään siihen apua”, Tavasti sanoo.

Netello erottui muutaman potentiaalisen vaihtoehdon joukosta, sillä palvelukuvaus oli selkeä ja yhteydenpito luontevaa ja helppoa.

“Minulla ei olisi aika ja osaaminen riittänyt tähän, joten oli tärkeää löytää kumppani, joka tekee kaiken puolestani.”

Silmiä avaavaa yhteistyötä

Yhteistyö käynnistyi aloituspalaverilla, jossa pohdittiin, mitkä tuotteet ovat yrityksen kannalta kaikkein keskeisimmät.

“Meillä on paljon tuotteita ja tuoteryhmiä, joten oli hyvä tehdä priorisointia sen suhteen, millä sanoilla haluamme oikeasti löytyä Googlesta. Kaikessa emme voi olla ykkösiä”, Tavasti sanoo.

Hänen mukaansa aloituskeskustelu avasi silmiä sen suhteen, mihin heidän kannattaa panostaa.

“Olemme myös vuosien varrella muokanneet valittuja hakusanoja, sillä myös maailma on muuttunut ja olemme pyrkineet pysymään hakukoneoptimoinnin avulla mukana muutoksessa.”

Tavastin mukaan heidän alallaan on tärkeää näkyä Googlessa nimenomaan orgaanisesti, mutta Google-mainonta on toiminut hyvänä tukena näkyvyydelle.

Hyviä tuloksia optimoinnilla

Tavasti on kiitollinen tuloksista, joita Netellon kanssa on saavutettu.

“Meillä on nyt erittäin hyvä tilanne. Olemme Googlen ykkössivulla meille tärkeimmillä sanoilla. Sillä on ollut meille iso merkitys.”

Tavastin mukaan hakukoneoptimointi ja Google-mainonta ovat Maketek Oy:n tärkeimmät markkinointikanavat.

“En koe, että tarvitsemme verkossa mitään muuta, sillä nämä keinot ovat auttaneet meitä tavoittamaan kohderyhmämme.”

Tavastin mukaan heidän alansa on perinteikäs ja kovasti kilpailtu.

“Meillä ei ole ollut suuria kasvutavoitteita, mutta olemme saaneet säilytettyä asemamme ja pysyneet muutoksen kelkassa.”

Vaikka Tavastin mukaan hakukoneoptimoinnin ja Google-mainonnan merkitystä on vaikea laskea numeroina, hän sanoo, että yhteydenottojen määrä on pysynyt näiden toimien ansiosta vakaalla pohjalla.

“Kyllä meidän asiakkaamme löytävät meidät Googlen kautta”, hän vahvistaa.

Sujuvaa ja ripeää toimintaa

Tavasti on ollut Netellon toimintaan ja tuloksiin erittäin tyytyväinen.

“Kaikki on sujunut todella hyvin. Saamme vastauksia nopeasti ja selkeästi. Meihin pidetään yhteyttä juuri sopivasti”, hän kiittelee.

Lisäksi hän on pitänyt siitä, että yhteyshenkilöt ovat pysyneet samoina.

“Se tuo palveluun selkeyttä ja helppoutta.”

Tavasti sanoo, että yhteistyö Netellon kanssa tulee jatkumaan.

“Koen tämän asian todella tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Tämä palvelu on niin helppo ja hyvä, että en ole lähtenyt kilpailuttamaan sitä.”

Maketek Oy

Maketek Oy on toiminut yli 30 vuotta lastuavan konepajateollisuuden kone- ja laitetoimittajana Suomessa.

Tutustu »

Tavoitteleeko yrityksesi lisää asiakkaita ja yhteydenottoja?

Keskustele asiantuntijan kanssa

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

05:07