Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

PP-Logistiikka

“Viimeisen vuoden liikevaihdosta lähes 20 % tuli asiakkailta, joita meillä ei ennen tätä uudistusta ollut. Onhan se tuloksena melkoisen hyvä.”

“Keskustelun taso oli erinomaista ja sen avulla löysimme hiljalleen ne toimenpiteet, mitä haluamme lähteä toteuttamaan. Netello otti vastuun toteutuksesta sillä sabluunalla, mitä yhdessä sovimme”.

Juha Munne – PP-Logistiikka

Brändiuudistus toi PP-Logistiikalle paljon uusia asiakkuuksia

PP-Logistiikka on erikoistunut raskaiden ja tilaa vievien tuotteiden käsittelyyn, varastointiin ja pakkaamiseen. Netello toteutti PP-Logistiikalle kattavan brändiuudistuksen vain seitsemässä kuukaudessa, jonka ansiosta PP-Logistiikka on saanut huomattavan monta uutta asiakkuutta. Yhteensä 20 % kuluneen vuoden liikevaihdosta syntyi juuri näiden uusien asiakkaiden tilauksista.

Kaiken PP-Logistiikan toiminnan keskiössä on asiakas. Yhtiön tärkein tehtävä on ratkaista asiakkaidensa logistisia pulmia ja nostaa asiakasyritysten kilpailukykyä.

– Me emme ole perinteinen yhtiö, joka tarjoaa vain jotakin tuotetta. Me olemme yhtiö, joka ratkoo logistisia ongelmia isoille asiakkailleen. Yleensä tämä tapahtuu niin, että voimme vain arvailla, mitä tavaraa meille asiakkaalta tulee. Sitten meille sanotaan, että tämä pitäisi saada nyt yhteen, kahteen tai kolmeen konttilähetykseen ja kysytään, että hoidatteko. Me sitten hoidamme homman alusta loppuun, kertoo PP-Logistiikan toimitusjohtaja Juha Munne.

– Vastaamme siitä, että tuotteet on paketoitu oikein. Ympäri maailmaa pakkaamiseen liittyy erilaisia vaatimuksia, joista meillä on tietämystä. Meillä on myös koneet ja laitteet, joilla pystymme nostamaan jopa 60 tonnia painavia kappaleita, Munne jatkaa.

Juha Munne – PP-Logistiikka

Uusi brändi-ilme kasvua vauhdittamaan

Netello toteutti PP-Logistiikalle hyvin kattavan brändiuudistuksen. Yhteistyö alkoi noin kaksi vuotta sitten ja itse uudistus toteutettiin lopulta noin seitsemässä kuukaudessa.

– Olemme miettineet sitä, miten haluaisimme kehittää brändiämme, miten haluamme olla näkyvissä asiakkaillemme ja mitä voimme heille oikeasti tarjota. Kaikki tämä on ollut aika tärkeässä roolissa yrityksemme kasvun kannalta, Munne painottaa.

– Netellosta saimme sen keskustelukumppanin, jonka kanssa miekkailimme siitä, mitä asiakkaamme oikeasti haluaa. Keskustelun taso oli erinomaista ja sen avulla löysimme hiljalleen ne toimenpiteet, mitä haluamme lähteä toteuttamaan. Netello otti vastuun toteutuksesta sillä sabluunalla, mitä yhdessä sovimme, Munne summaa.

PP-Logistiikka

Uusia asiakaskyselyitä tulee nyt viikoittain

Brändiuudistuksen aikana uudistettiin sekä nettisivuja, Google-markkinointia että PP-Logistiikan kokonaisvaltaista ulkoasua aina kylttejä myöten.

– Olemme saaneet heidän osaamisensa avulla huomattavan paljon uusia asiakkuuksia. Ei ole enää sellaisia viikkoja, ettei meille tulisi kyselyä jostakin uudesta projektista. Viimeisen vuoden liikevaihdosta lähes 20 % tuli asiakkailta, joita meillä ei ennen tätä uudistusta ollut. Onhan se tuloksena melkoisen hyvä, Munne toteaa.

Juha Munne – PP-Logistiikka

PP-Logistiikka Oy

PP-logistiikka on varastoinnin ja projektipakkaamisen moniosaaja Pirkanmaalla. PP-Logistiikka pakkaa, lastaa, purkaa ja varastoi tavaran puolestasi. PP-Logistiikka hoitaa haastavimmatkin projektit pitkällä kokemuksella.

Tutustu sivustoon »

Tavoitteleeko yrityksesi lisää asiakkaita ja yhteydenottoja?

Keskustele asiantuntijan kanssa

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

14:00