Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Onko verkkohakemistoista hyötyä yrityksellesi

Moni yrittäjä miettii maksullisten verkkohakemistojen tarpeellisuutta, sillä useassa hakemistossa mukana oleminen aiheuttaa vuositasolla helposti useamman satasen menoerän.
Kokosimme yhteen tärkeimpiä näkökulmia, jotka auttavat sinua päättämään, onko verkkohakemistoista hyötyä yrityksellesi.

1) Vertaile keskenään eri hakemistoja

Mikäli käyttämäsi verkkohakemiston tavoitteena on ohjata käyttäjiä yrityksesi verkkosivuille, tarkasta Google Analyticsistä, kuinka paljon kyseinen hakemisto lähettänyt sivustollesi liikennettä esimerkiksi kuluneen kuuden kuukauden aikana. Mahdollisesti alhaisiksi jääviin liikennemääriin on hyvä pyrkiä löytämään selvä syy. Onko kyseessä esimerkiksi tarkkaan rajattuun toimialaan liittyvä hakemisto vai useita toimialoja listaava yleishakemisto? 

Jotkin verkkohakemistot tarjoavat asiakkailleen myös kevyttä statistiikkaa esimerkiksi ilmoituksen näyttökerroista. Mikäli olet tietyssä hakemistossa mukana vain näkyvyyden vuoksi, kannattaa näyttökertojen suuntaa seurata vähintään pari kertaa vuodessa. Jos näyttökertojen suunta on selvästi laskussa, saattaa kyseinen hakemisto olla kasvanut sen verran suureksi, että yrityksesi ilmoitus hautautuu muiden mainostajien joukkoon.

2) Ota selvää hakemistojen tuomista konversioista

Mikäli yrityksesi sivustolla on palautelomake, voit asettaa palautelomakkeen lähettämisen seurantaan esimerkiksi Google Analyticsiin. Tämän jälkeen pystyt näkemään tuoko kyseinen hakemisto sivustollesi konvertoituvaa liikennettä. 

Jos yrityksesi saamat yhteydenotot tulevat pääasiassa puhelimitse, voit lisätä hakemistoon esimerkiksi muutamaksi kuukaudeksi numeron, jota ei löydy yrityksesi sivuilta ja tarkkailla, tuleeko numeroosi soittoja. Tarkkaan valittua numeroa käyttämällä pystyt yhdistämään saadun puhelun käyttämääsi hakemistoon. 

Edellä kuvailluista toimista on hyötyä etenkin silloin, jos hakemistossa mukana olosta joudutaan maksamaan korkeaa vuosi- tai kuukausimaksua.

3) Huomioi vaikutukset hakukoneoptimointiin

Joissain tilanteessa yrityksen verkkosivuja ilmoitetaan lukuisiin verkkohakemistoihin siinä toivossa, että hakemistojen antamat linkit nostaisivat yrityksen näkyvyyttä Googlen hakutuloksissa. Hakemistojen vaikutus hakukoneoptimointiin ei kuitenkaan ole automaattisesti positiivinen. Hakemiston vaikutus sivuston näkyvyyteen riippuu pitkälti siitä, miten hakemisto linkittää sivustollesi ja minkälainen hakemisto on kyseessä. 

Esimerkiksi yleishakemistojen (hakemisto linkittää kaikkiin mahdollisiin yrityksiin toimialasta riippumatta) hakukonenäkyvyyteen tuoma vaikutus saattaa olla lähes olematon, kun taas tarkasti yrityksen toimialaan liittyvät hakemistot voivat parantaa yrityksen hakukonenäkyvyyttä. Lisäksi on hyvä huomioida, että verkkohakemistot voivat lopettaa toimintansa tai muuttaa toimintatapojaan (esim. linkitykselle asetetaan rajoitteita) koska tahansa. Siksi on tärkeää, ettei sivuston ulkoista linkitystä rakenneta pelkkien hakemistojen varaan. 

4) Kartoita vaihtoehdot

Jos olet käyttänyt maksullisia verkkohakemistoja lähinnä yrityksesi näkyvyyden kasvattamiseen, voit kokeilla, mitä esimerkiksi yhteisöpalvelujen mainosohjelmat tuottaisivat vastaavalla budjetilla. Yleisimmät yhteisöpalvelut mahdollistavat mainoksien esittämisen tarkkaan kohdennetulle yleisölle, jolloin yrityksesi mainokset näkyvät vain niille henkilöille, joita yrityksesi tarjoamat tuotteet ja palvelut todella kiinnostavat. Tämän lisäksi yhteisöpalveluissa käytävät keskustelut mahdollistavat monesti yhteydenottojen keräämisen. 

Verkkohakemiston hyödyllisyys

Haluatko tietää lisää?

Me Netellolla haluamme tuottaa asiakkaillemme konkreettista ja mitattavaa lisäarvoa. Olemme digiliiketoiminnan asiantuntijoita ja kertoisimme mielellämme lisää siitä, miten voisimme auttaa juuri sinun yritystäsi menestymään entistäkin paremmin.
Ota yhteyttä, niin kerromme enemmän!


Uusimmat blogiartikkelimme

×