Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Tiimiesittelyssä digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Ella Haavisto

Mitä teet Netellossa?

Teen hakukoneoptimointia ja Google-mainontaa, toisin sanoen asiakkaan näkyvyyden ja myynnin kasvattamista netissä. Konkreettiset työtehtäväni vaihtelevat sivusto- ja hakusana-analyyseistä verkkosivujen kehitykseen niin tekniikan kuin sisältöjen osalta.

Miten pitkään olet työskennellyt Netellossa?

Olen aloittanut Netellossa 15.3.2021, joten kohta tulee täyteen 3 vuotta.

Kuvaile tavallista työpäivääsi

Aamulla koneen avattuani käyn yleensä ensimmäisenä läpi viestit ja sähköpostit. Sen jälkeen päivä kuluu pitkälti aiemmin mainittujen työtehtävien, eli hakukoneoptimoinnin ja Google-mainonnan, parissa. Usein päiviä halkovat myös palaverit niin tiimin kuin asiakkaiden kanssa.

Mikä on parasta Netellolla?

Netellolla parasta on työn joustavuus ja etätyömahdollisuus, sekä ehdottomasti työkaverit. Netellossa jokainen saa olla oma itsensä!

Vapaa-ajalla

Vapaa-ajalla lenkkeilen koirani Enzon kanssa, käyn salilla ja vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Rentoudun tv:n tai hyvän kirjan ääressä, lisäksi tykkään piirtää ja maalata. Olen myös innokas sienestäjä ja vietän paljon aikaa luonnossa. Odotan jo innolla kevään ensimmäistä mökkireissua.


Uusimmat blogiartikkelimme

Nordic SEO Summit 2025 – Netello osallistui Skandinavian suurimpaan SEO-konferenssiin

Olimme mukana SEO-tiimimme kanssa tämän vuoden Nordic SEO Summit -tapahtumassa, joka kokosi yhteen hakukoneoptimoinnin asiantuntijoita, markkinoijia ja digitaalisen alan kehittäjiä ympäri Pohjoismaita. Tapahtuma tarjosi erinomaisen tilaisuuden verkostoitua, syventyä uusimpiin SEO-trendeihin ja saada näkemyksiä siitä, mihin suuntaan digitaalinen näkyvyys on kehittymässä.  Päivän aikana kuulimme inspiroivia puheenvuoroja alan huippuosaajilta, käsittelimme mm. tekoälyn vaikutuksia hakukoneoptimointiin, teknisen SEO:n uusia […]

Älykkäämpää hakukoneoptimointia – Näin Netello reagoi tekoälyhakujen kasvuun

Tekoäly- eli AI-haut yleistyvät ja hakukoneisiinkin on tulossa AI:n tekemiä tiivistelmiä. Googlekin testaa AI:n tuomista hakukoneeseensa ja tämä saapunee ehkä jo loppuvuodesta Suomen markkinoille. Myös ChatGPT:n markkinaosuus hauissa on kasvussa.   Tässä artikkelissa käymme läpi, miten Netello ottaa AI-haut huomioon hakukoneoptimoinnissa, miten tekoälyhaut muuttavat hakukoneoptimointia ja millaisia haasteita tuloksien raportoinnissa on tällä hetkellä.  Miten Netellon hakukoneoptimoinnissa […]

Googlessa asiantuntijuus tekee eron – Pelkällä tekoälyllä menetät näkyvyyttä

Hakukoneoptimoinnin (SEO) ja digitaalisen sisällöntuotannon kenttä on muuttunut viime vuosina merkittävästi, erityisesti tekoälyn kehittymisen myötä. Tekoälypohjaiset työkalut, kuten ChatGPT, ovat mullistaneet tapamme luoda sisältöä, mutta samalla ne ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita. Yksi keskeisimmistä näistä haasteista liittyy siihen, miten Google arvioi ja sijoittaa sisältöä hakutuloksissaan. Pelkkä tekoälyllä tuotettu sisältö ei enää riitä – asiantuntijuus on […]

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

06:55