Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

Tiimiesittelyssä digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Ella Haavisto

Mitä teet Netellossa?

Teen hakukoneoptimointia ja Google-mainontaa, toisin sanoen asiakkaan näkyvyyden ja myynnin kasvattamista netissä. Konkreettiset työtehtäväni vaihtelevat sivusto- ja hakusana-analyyseistä verkkosivujen kehitykseen niin tekniikan kuin sisältöjen osalta.

Miten pitkään olet työskennellyt Netellossa?

Olen aloittanut Netellossa 15.3.2021, joten kohta tulee täyteen 3 vuotta.

Kuvaile tavallista työpäivääsi

Aamulla koneen avattuani käyn yleensä ensimmäisenä läpi viestit ja sähköpostit. Sen jälkeen päivä kuluu pitkälti aiemmin mainittujen työtehtävien, eli hakukoneoptimoinnin ja Google-mainonnan, parissa. Usein päiviä halkovat myös palaverit niin tiimin kuin asiakkaiden kanssa.

Mikä on parasta Netellolla?

Netellolla parasta on työn joustavuus ja etätyömahdollisuus, sekä ehdottomasti työkaverit. Netellossa jokainen saa olla oma itsensä!

Vapaa-ajalla

Vapaa-ajalla lenkkeilen koirani Enzon kanssa, käyn salilla ja vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Rentoudun tv:n tai hyvän kirjan ääressä, lisäksi tykkään piirtää ja maalata. Olen myös innokas sienestäjä ja vietän paljon aikaa luonnossa. Odotan jo innolla kevään ensimmäistä mökkireissua.


Uusimmat blogiartikkelimme

Näin viet Google-mainontasi seuraavalle tasolle Performance Max -mainonnalla

Tämä teksti on suunnattu sinulle, kiireinen yrittäjä tai yrityspäättäjä. Kerron sinulle ilman ammattijargonia, miten saat Google-mainonnastasi parempaa tulosta aiempaa pienemmällä budjetilla. Jos käytössäsi on jo Googlen Performance Max -mainonta, hyvä niin! Jos ei ole, takaan, että tämä teksti kiinnostaa sinua. Mistä Performance Max -mainonnassa on kyse, ja miksi juuri sinun yrityksesi kannattaisi sitä tehdä?

Tekoälyoptimointi – Miten hakukäyttäytymisen muutos vaikuttaa yrityksesi näkyvyyteen?

Olet saattanut kuulla väitteitä, kuten ”jos et ole mukana tekoäly-yhteenvedoissa, et ole olemassa” (ennen oli tapana sanoa: ”jos et ole Googlessa, et ole olemassa) tai ”perinteisellä hakukoneoptimoinnilla ei ole enää mitään merkitystä”. Totuus ei ehkä ole ihan niin mustavalkoinen. Kurkistetaanpa aihetta hiukan pintaa syvemmältä. Miten tekoäly on muuttanut hakukäyttäytymistä? Tiedonhaku verkossa on muuttunut pitkästä aikaa […]

Netellon liiketoiminnalle uusi omistaja

Alma Media on myynyt Netello-liiketoiminnan tänään 1.12.2025 JMEA Group Oy:lle. JMEA Groupin omistaa Netellon liiketoimintajohtajana pitkään toiminut Mikko Sinilahti. Tehtävänämme on auttaa teitä – asiakkaitamme – kasvattamaan myyntiä digitaalisesti. Panostamme voimakkaasti osaamiseen ja laajennamme palvelutarjontaamme, jotta saatte meistä jatkossa vielä enemmän hyötyä. Netello on toiminut myös osana Almaa itsenäisenä yksikkönä. Nyt olemme vielä itsenäisempiä.

×



Netello
Netello

Tervehdys, miten voimme olla avuksi?

Ps. Sinulle vastaa ihminen, ei botti.

12:49