Kumppanisi, kun haluat onnistua verkossa.

S.T.M. Finland Oy

”Ei ole täytynyt vaivata päätä sen puolesta, että miten menee. Luotamme Netellon asiantuntijoihin ja pidämme tilannetta silmällä.”

”Projektin myyjä on osannut aina kertoa maanläheisesti, mitä tehdään ja mitä se tarkoittaa käytännössä.”

Jari Taimela – S.T.M. Finland Oy

Vaiherikas yhteistyö on jatkunut jo pitkään

S.T.M. Finland on vuonna 2005 perustettu sähkömoottoreita, taajuusmuuttajia ja vaihdemoottoreita myyvä erikoiskauppa. Asiakkaita ovat pääasiassa laitevalmistajat sekä erilaiset teollisuuden alat. Yritys on tehnyt yhteistyötä Netellon kanssa monien vuosien ajan, vaikka kumppanuudessa olikin tauko eräässä vaiheessa.

”Ensimmäinen kosketus Netelloon taisi olla siinä 2007. Olimme muutaman vuoden asiakkaana, minkä jälkeen tuli tarve uudemmille sivuille. Silloin Netellolla ei kuitenkaan ollut vielä sellaista välineitä, mitä olisimme tarvinneet sivuston kehittämiseen.”, S.T.M. Finlandin toimitusjohtaja Jari Taimela kertoo.

S.T.M. Finland kuitenkin palasi Netellon asiakkaaksi pienen poissaolon jälkeen. Siitä lähtien yhteistyö on jatkunut hakukoneoptimoinnin merkeissä. Netello teki myös uuden verkkokaupan S.T.M. Finlandille vuonna 2020.

Hakukoneoptimointi tuo uusia asiakkaita tasaisesti verkkokauppaan

Verkkokaupan uudistuksen lisäksi S.T.M. Finland on saanut paljon hyötyä hakukoneoptimoinnista. Taimela kertoo, että hakukoneoptimoinnin hyödyt tajuttiin hyvin nopeasti S.T.M. Finlandilla.

”Aika pian Netellon asiakkaaksi paluun jälkeen tajusimme, miten tärkeää hakukoneoptimointi on. Se oli niihin aikoihin vielä vähän uutta, mutta Google-näkyvyys oli hyödyllinen asia.”

Asiakkaita on riittänyt, joten kasvaneesta näkyvyydestä on ollut hyötyä. S.T.M. Finland on keskittynyt asiakaspalvelussaan auttavaan asenteeseen, sillä asiakas ei välttämättä aina tiedä, millainen tuote sopii juuri hänen käyttöönsä.

”Uusia yhteydenottoja tulee koko ajan. Painotamme asiakaspalvelussa asiantuntijuutta, sillä asiakkaan haluaman asian voi tehdä yleensä monella eri tuotteella. Täytyy luottaa asiantuntijuuteen ja etsiä asiakkaan tarpeeseen sopiva laite.”

Jari Taimela – S.T.M. Finland Oy

 

STM Finland

 

Luotettavuus on tärkeä osa yhteistyötä

Pitkään jatkunut yhteistyö johtuu Taimelan mukaan siitä, että S.T.M. Finland luottaa Netellon asiantuntijoihin.

”Projektin myyjä on osannut aina kertoa maanläheisesti, että mitä tehdään ja mitä se tarkoittaa käytännössä. Jos olisimme yksin lähteneet rakentamaan sivustoa, emme välttämättä olisi päässeet haluttuun lopputulokseen.”

Yhdeksi Netellon vahvuuksista Taimela nostaa sen, että optimoinnin etenemistä pystyy seuraamaan tarkasti. Omaa aikaa ei kuitenkaan tarvitse käyttää paljoa hakukoneoptimointiin, joten siinä säästää aikaa ja energiaa.

”Ei ole täytynyt vaivata päätä sen puolesta, että miten menee. Luotamme Netellon asiantuntijoihin ja pidämme tilannetta silmällä. Optimoinnin raportti tulee kuukausittain, joten siitä näen hyvin, miten on mennyt.”, Taimela toteaa.

Jari Taimela – S.T.M. Finland Oy

S.T.M. Finland Oy

S.T.M. Finland on sähkömoottorien, vaihteiden ja taajuusmuuttajien erikoiskauppa. Yritys palvelee laajaa kirjoa erilaisia asiakkaita, esimerkiksi laitevalmistajia sekä muita teollisuuden aloja. Kattavaan valikoimaan ja asiantuntevaan henkilökuntaan panostaminen tekevät S.T.M. Finlandista alansa huippuosaajan.

Tutustu »

Tavoitteleeko yrityksesi lisää asiakkaita ja yhteydenottoja?

Keskustele asiantuntijan kanssa

×